Eilen metrossa koditon pultsari halusi rukoilla puolestani. Luultavasti näytin olevan avun tarpeessa ja ehkä rukoileminen oli ainut tapa, jolla hän minua pystyi minulle apua tarjoamaan. Aika kiltisti tehty kuitenkin!
Kotimatkalla ratikassa huonoa suomea puhuva mies kysyi luenko hyvää kirjaa, käynkö töissä, millaista palkkaa saan, asunko yksin ja onko minulla miestä...
Seuraavaksi muissa maailmoissa oleva narkkari totesi "Rakas Iiris, mä tykkään susta" (tosin vasta sen jälkeen, kun oli tuloksettomasti yrittänyt pummata tupakkaa)
Onko niin, että kun alkaa suistua radaltaan, alkaa alitajuisesti vetää puoleensa muitakin marginaalissa eläviä? Lohdullista, että en ole tässä kaoottisessa maailmassani ainakaan yksin. Tarvitsee vain hypätä julkisen liikenteen kyytiin, näyttää hukassa olevan näköiseltä ja väsyneeltä ja maailma muuttuu aika absurdiksi ja hauskaksi paikaksi elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti