Sähköposti nro 1 ke klo 21.22
Lähettäjä: X
Vastaanottaja: Minä
Hoida allaoleva kysely ASAP!!!!!! Asialla on kiire!!
Sähköposti nro 2 ke klo 22.35
Lähettäjä: Minä
Vastaanottaja: X
Moi!
Katson asiaa heti huomenna, kun tulen töihin!
Huomiseen!
Sähköposti nro 3 to klo 7.38
Lähettäjä: Minä
Vastaanottaja: X
Moi!
Katsoin nyt eilen lähettämääsi kyselyä. Asia ei sinäänsä ole vaikea, mutta tarvitsisin seuraavat lisätiedot, jotta voin hoitaa asian. Lähetän vastauksen heti, kun olen saanut sinulta tarkennuksen allaoleviin kysymyksiin.
Palataan asiaan!
Sähköposti nro 4 ke klo 11.38
Lähettäjä: Minä
Vastaanottaja: X
Moi!
En ole vielä saanut tarvitsemiani lisätietoja viimeviikkoiseen kyselyyn liittyen, joten en ole voinut hoitaa asiaa eteenpäin.Yritin soitellakin asiasta ja jätin pari viestiä vastaajaasi. Oletkohan ehtinyt katsoa lähettämiäni lisäkysymyksiä? Ymmärsinkö oikein, että asialla on kiire? Olen ensi viikolla lomalla, joten en pysty hoitamaan asiaa eteenpäin silloin.
Palataan asiaan mahd. pian!
Sähköposti nro 5 pe klo 9.15
Lähettäjä: Minä
Vastaanottaja: X
Moi!
En ole saanut vastausta lisäkysymyksiin, jotka liittyivät lähettämääsi kyselyyn. Ilmeisesti asia ei siis ole akuutti enää? Tiedoksesi, että olen ensi viikolla lomalle, joten jos tarvitset minulta apua, olethan yhteydessä asian tiimoilta tämän päivän kuluessa, kiitos!!
Tekstiviesti ma klo 8.02
Lähettäjä: X
Vastaanottaja: Minä
Yritin lähettää mailin, mutta olet pois toimistolta. Oletko hoitanut sen kyselyn, jonka lähetin toissaviikolla? Asialla on kiire. Pitää hoitaa nyt heti!!!!
maanantai 31. maaliskuuta 2008
keskiviikko 26. maaliskuuta 2008
Being unstable & bitchy is part of my charm
Tähän mennessä tapahtunut:
Tajuan viimeinkin, että elämäni mies ei rakasta minua eikä koskaan tule jättämään tyttöystäväänsä minun takiani . Lisäksi (pitkien ja itsetuhoisten terapiakeskustelujen tuloksena) tajuan, että olen opiskellut väärää alaa, mulla on väärä elämä ja muuta paskaa. Tämän seurauksena leikkaan hiukset, lakkaan nukkumasta ja ryhdyn pohtimaan synkkiä asioita. Välillä yritän tekoreipastua ja pesen viisi koneellista pyykkiä ja ostan verhot, joita lopulta en koskaan jaksa ripustaa ikkunaan. En vastaa puhelimeen, vaikka se saa minut niin sekopäiseksi, että huudan suoraa huutoa sekaisessa asunnossani. Yritän ryhdistäytyä ja hankin duunin, jota en jaksa tehdä. Päätän, että en koskaan kelpaa kenellekkään ja ostan auton, jolla en uskalla ajaa. Alan suunnitella lomaa. En edelleenkään jaksa ripustaa verhoja. Kyllästyn syömään makaroneja, kyllästyn murehtimaan ja säälimään itseäni. Päätän alkaa huolehtimaan muiden asioista. Teen suunnitelman elämäni varalle ja jätän kaiken entisen. Pakkaan vanhoja vaatteita muovisäkkeihin ja kannan nojatuolit alavarastoon. En avaa ovea, vaikka se tekee minut sekopäiseksi. Opettelen kutomaan sukkaa. Vedän henkeä sisään ja päätän, että ei ole mitään hätää: kaikki on hyvin ja olen vasta matkalla. En nuku ja päivitän opintosuunnitelmaa. Teen henkilökohtaisia vahvuusanalyysejä ja pohdin mediaa feministisestä näkökulmasta. Viinipullon jälkeen nauran liian kovaa ja olen liian reipas. Kirjoittamalla pidän kasassa sortuvaa maailmaani. En ripusta verhoja enkä saa varattua lomaa, mutta ostan sandaalit, joita ilman en voi olla onnellinen.
Että näin.
Tajuan viimeinkin, että elämäni mies ei rakasta minua eikä koskaan tule jättämään tyttöystäväänsä minun takiani . Lisäksi (pitkien ja itsetuhoisten terapiakeskustelujen tuloksena) tajuan, että olen opiskellut väärää alaa, mulla on väärä elämä ja muuta paskaa. Tämän seurauksena leikkaan hiukset, lakkaan nukkumasta ja ryhdyn pohtimaan synkkiä asioita. Välillä yritän tekoreipastua ja pesen viisi koneellista pyykkiä ja ostan verhot, joita lopulta en koskaan jaksa ripustaa ikkunaan. En vastaa puhelimeen, vaikka se saa minut niin sekopäiseksi, että huudan suoraa huutoa sekaisessa asunnossani. Yritän ryhdistäytyä ja hankin duunin, jota en jaksa tehdä. Päätän, että en koskaan kelpaa kenellekkään ja ostan auton, jolla en uskalla ajaa. Alan suunnitella lomaa. En edelleenkään jaksa ripustaa verhoja. Kyllästyn syömään makaroneja, kyllästyn murehtimaan ja säälimään itseäni. Päätän alkaa huolehtimaan muiden asioista. Teen suunnitelman elämäni varalle ja jätän kaiken entisen. Pakkaan vanhoja vaatteita muovisäkkeihin ja kannan nojatuolit alavarastoon. En avaa ovea, vaikka se tekee minut sekopäiseksi. Opettelen kutomaan sukkaa. Vedän henkeä sisään ja päätän, että ei ole mitään hätää: kaikki on hyvin ja olen vasta matkalla. En nuku ja päivitän opintosuunnitelmaa. Teen henkilökohtaisia vahvuusanalyysejä ja pohdin mediaa feministisestä näkökulmasta. Viinipullon jälkeen nauran liian kovaa ja olen liian reipas. Kirjoittamalla pidän kasassa sortuvaa maailmaani. En ripusta verhoja enkä saa varattua lomaa, mutta ostan sandaalit, joita ilman en voi olla onnellinen.
Että näin.
sunnuntai 23. maaliskuuta 2008
Helvetin huono asenne
Pitäisi tehdä tärkeitä päätöksiä, mutta pää on täynnä hällä väliä-asennetta. Millään ei ole mitään väliä. Aikuisten oikeesti ei ole. Aivan vitun sama.
Pitäisi suhtautua vakavasti ja yrittää punnita vaihtoehtoja, mutta en jaksa kiinnostua. Pitäisikö huolestua, kun kyse on kuitenkin omasta elämästä?
Miten voi pystyä saamaan haltuun isot kuviot, kun pienissäkin on liikaa? Teen kahdeksaa asiaa yhtä aikaa, mutta en saa yhtäkään niistä loppuu. Kaikki vaatii ponnistusta. Haluaisin kämpästä kodin, mutta en jaksa tarttua mihinkään. En ainakaan niin pitkäksi aikaa, että saisin sen tehtyä loppuun.
Välillä suoritan hektisesti, mutta en jaksa keskittyä mihinkään. Paikallanikaan en pysty olemaan. Pakon omaisesti aloitan homman toisen jälkeen. Kun en pysty kirjoittamaan, tartun tenttikirjaan. Muutaman rivin jälkeen ryntään pyyhkimään pölyjä ja kesken keittiön pöydän pyyhkimisen alankin täyttämään tiskikonetta. Puolessa välissä tiskivuorta saan lenkki-inspiksen ja toinen lenkkari jalassa jään tuijottamaan telkkaria.
Välillä putoan täydelliseen apatian loputtomaan mustaan aukkoon ja tuijotan tv-chattia 2 tuntia aivottomana jaksamatta vaihtaa kanavaa.
En välitä mistään. Kaikki-on-ihan-sama-mitä-välii-en-jaksa.
Ulkona alkaa jo hämärtää. Sytyttelen kynttilöitä parvekkeelle. En jaksa vastata puhelimeen, en oikeasti tarttua töihin, joiden dead linet lähestyvät.
Välillä olisi niin helppo vaan antaa periksi. Pelottavan helppo.
Pitäisi suhtautua vakavasti ja yrittää punnita vaihtoehtoja, mutta en jaksa kiinnostua. Pitäisikö huolestua, kun kyse on kuitenkin omasta elämästä?
Miten voi pystyä saamaan haltuun isot kuviot, kun pienissäkin on liikaa? Teen kahdeksaa asiaa yhtä aikaa, mutta en saa yhtäkään niistä loppuu. Kaikki vaatii ponnistusta. Haluaisin kämpästä kodin, mutta en jaksa tarttua mihinkään. En ainakaan niin pitkäksi aikaa, että saisin sen tehtyä loppuun.
Välillä suoritan hektisesti, mutta en jaksa keskittyä mihinkään. Paikallanikaan en pysty olemaan. Pakon omaisesti aloitan homman toisen jälkeen. Kun en pysty kirjoittamaan, tartun tenttikirjaan. Muutaman rivin jälkeen ryntään pyyhkimään pölyjä ja kesken keittiön pöydän pyyhkimisen alankin täyttämään tiskikonetta. Puolessa välissä tiskivuorta saan lenkki-inspiksen ja toinen lenkkari jalassa jään tuijottamaan telkkaria.
Välillä putoan täydelliseen apatian loputtomaan mustaan aukkoon ja tuijotan tv-chattia 2 tuntia aivottomana jaksamatta vaihtaa kanavaa.
En välitä mistään. Kaikki-on-ihan-sama-mitä-välii-en-jaksa.
Ulkona alkaa jo hämärtää. Sytyttelen kynttilöitä parvekkeelle. En jaksa vastata puhelimeen, en oikeasti tarttua töihin, joiden dead linet lähestyvät.
Välillä olisi niin helppo vaan antaa periksi. Pelottavan helppo.
lauantai 22. maaliskuuta 2008
Lost in Public Transportation
Eilen metrossa koditon pultsari halusi rukoilla puolestani. Luultavasti näytin olevan avun tarpeessa ja ehkä rukoileminen oli ainut tapa, jolla hän minua pystyi minulle apua tarjoamaan. Aika kiltisti tehty kuitenkin!
Kotimatkalla ratikassa huonoa suomea puhuva mies kysyi luenko hyvää kirjaa, käynkö töissä, millaista palkkaa saan, asunko yksin ja onko minulla miestä...
Seuraavaksi muissa maailmoissa oleva narkkari totesi "Rakas Iiris, mä tykkään susta" (tosin vasta sen jälkeen, kun oli tuloksettomasti yrittänyt pummata tupakkaa)
Onko niin, että kun alkaa suistua radaltaan, alkaa alitajuisesti vetää puoleensa muitakin marginaalissa eläviä? Lohdullista, että en ole tässä kaoottisessa maailmassani ainakaan yksin. Tarvitsee vain hypätä julkisen liikenteen kyytiin, näyttää hukassa olevan näköiseltä ja väsyneeltä ja maailma muuttuu aika absurdiksi ja hauskaksi paikaksi elää.
Kotimatkalla ratikassa huonoa suomea puhuva mies kysyi luenko hyvää kirjaa, käynkö töissä, millaista palkkaa saan, asunko yksin ja onko minulla miestä...
Seuraavaksi muissa maailmoissa oleva narkkari totesi "Rakas Iiris, mä tykkään susta" (tosin vasta sen jälkeen, kun oli tuloksettomasti yrittänyt pummata tupakkaa)
Onko niin, että kun alkaa suistua radaltaan, alkaa alitajuisesti vetää puoleensa muitakin marginaalissa eläviä? Lohdullista, että en ole tässä kaoottisessa maailmassani ainakaan yksin. Tarvitsee vain hypätä julkisen liikenteen kyytiin, näyttää hukassa olevan näköiseltä ja väsyneeltä ja maailma muuttuu aika absurdiksi ja hauskaksi paikaksi elää.
perjantai 21. maaliskuuta 2008
UUSI ALKU
Kaikki vanha saa mennä. Siis ihan kaikki. Päätin aloittaa puhtaalta pöydältä. Kaiken.
Roudaan vanhoja vaatteita UFF:n laatikkoon ja vaihdan kukkiin multaa. Poistan vanhoja tekstejä, siivoan kovalevyä, aloitan uuden blogin, tyhjennän vanhan. Teen loputtoman pitkiä "to-do"-listoja ja odotan pala kurkussa, milloin maaninen vaihe syöksyy itkuiseen apatiaan.
Nukun muutaman tunnin pätkissä enkä pese hiuksia. Miksi muuten syödä kunnon ruokaa, kun karkillakin voi elää?
Minähän olen hilpeä veitikka, tralla-laa...
Alusta aloittaminen on niiiiiiin syvältä...
Roudaan vanhoja vaatteita UFF:n laatikkoon ja vaihdan kukkiin multaa. Poistan vanhoja tekstejä, siivoan kovalevyä, aloitan uuden blogin, tyhjennän vanhan. Teen loputtoman pitkiä "to-do"-listoja ja odotan pala kurkussa, milloin maaninen vaihe syöksyy itkuiseen apatiaan.
Nukun muutaman tunnin pätkissä enkä pese hiuksia. Miksi muuten syödä kunnon ruokaa, kun karkillakin voi elää?
Minähän olen hilpeä veitikka, tralla-laa...
Alusta aloittaminen on niiiiiiin syvältä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)