Ja juuri kun uskalsin hymyillä ja varovasti ajatella outoa tunnetta nimeltä Ilo, iski todellisuus taas päin näköä: "Älä yritä olla onnellinen. Älä edes haaveile...". Ja niin on matto taas vedetty alta.
Paha mieli tulee fyysisenä kipuna. Itkettää, mutta kyyneleet ovat jossain niin syvällä, etten saa niitä ulos. Itku on möykkynä rintakehässä.
Mutta tällä kertaa minä en suostu nöyrtymään, vaan käyn taisteluun ja pidän puoliani. Mikä tahansa on hinta, tällä kertaa en suostu alistumaan tai nielemään kaikkea paskaa. Minä nousen ja käyn tuulimyllyjä vastaan. Itku möykkynä rinnassa.
Minä en halua enää elää näin. Ja siksi menen (tämänkin) pimeän läpi. Ja siinä tulessa palaa toivottavasti pois kaikki paha ja suru. Minä aion nousta tuhkasta enkä suostu uskomaan muuhun.
