Tähän mennessä tapahtunut:
Tajuan viimeinkin, että elämäni mies ei rakasta minua eikä koskaan tule jättämään tyttöystäväänsä minun takiani . Lisäksi (pitkien ja itsetuhoisten terapiakeskustelujen tuloksena) tajuan, että olen opiskellut väärää alaa, mulla on väärä elämä ja muuta paskaa. Tämän seurauksena leikkaan hiukset, lakkaan nukkumasta ja ryhdyn pohtimaan synkkiä asioita. Välillä yritän tekoreipastua ja pesen viisi koneellista pyykkiä ja ostan verhot, joita lopulta en koskaan jaksa ripustaa ikkunaan. En vastaa puhelimeen, vaikka se saa minut niin sekopäiseksi, että huudan suoraa huutoa sekaisessa asunnossani. Yritän ryhdistäytyä ja hankin duunin, jota en jaksa tehdä. Päätän, että en koskaan kelpaa kenellekkään ja ostan auton, jolla en uskalla ajaa. Alan suunnitella lomaa. En edelleenkään jaksa ripustaa verhoja. Kyllästyn syömään makaroneja, kyllästyn murehtimaan ja säälimään itseäni. Päätän alkaa huolehtimaan muiden asioista. Teen suunnitelman elämäni varalle ja jätän kaiken entisen. Pakkaan vanhoja vaatteita muovisäkkeihin ja kannan nojatuolit alavarastoon. En avaa ovea, vaikka se tekee minut sekopäiseksi. Opettelen kutomaan sukkaa. Vedän henkeä sisään ja päätän, että ei ole mitään hätää: kaikki on hyvin ja olen vasta matkalla. En nuku ja päivitän opintosuunnitelmaa. Teen henkilökohtaisia vahvuusanalyysejä ja pohdin mediaa feministisestä näkökulmasta. Viinipullon jälkeen nauran liian kovaa ja olen liian reipas. Kirjoittamalla pidän kasassa sortuvaa maailmaani. En ripusta verhoja enkä saa varattua lomaa, mutta ostan sandaalit, joita ilman en voi olla onnellinen.
Että näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti