Syvässä vedessä

Viime päivät olen ollut masentunut. En jaksa mitään, ei huvita mikään. Haluaisin nukkua lämpöisen peittoni alla ja olla vaan. Kokemuksesta tiedä, että niin ei kannata tehdä, koska ilman aurinkoa hukun viikoiksi syviin, mustiin vesiin.

Minä mietin elämääni, mutta en pääse siinäkään eteenpäin. Juutun aina samaan: jos ei tätä, niin mitä sitten? Kun jotain on pakko, niin mitä?

Minä olen masentunut, mutta tällä kertaa en suostu menemään "sovinnolla siihen mustaan yöhön". Päätän taistella vastaan kynsin ja hampain.

Elämä jatkuu. Sen on jatkuttava.

Elämästä kiinni

Laitan elämääni järjestykseen pala kerrallaan: kehitän kaupassakäynti-rutiinin, siivouspäivän, syön vihanneksia ja nukun paljon. Yritän kehittää pyykkisysteemiä, jotta en enää koskaan huomaisi puhtaiden vaatteiden loppuneen. Otan itseäni niskasta ja opiskelen. Kehitän rutiineja ja toivon, että rutiinit pitävät minusta kiinni, kun väsyn.

Otan yhteyttä Kunnolliseen Mieheen, pyydän anteeksi ja koska Kunnollinen on kunnollinen, antaa hän anteeksi minulle. Varovasti rakennan siltaa ja toivon, että joskus kaikki pahat tekoni on hyvitetty. Uutta alkua en edes uskalla toivoa. Tajuan, miten loukkaavasti olen toiminut. En uskalla edes sanoa, että rakastin häntä kokoajan. Tavallaan, omalla tavallani. Sillä minä jätin hänet toisen takia ja sitä ei millään sanoilla pyyhitä pois.

Vietän paljon aikaa yksin. Joogaan ullakolla, jonne aurinko paistaa iltaisin. Luen ja kuuntelen musiikkia. Elämä muuttuu yksinkertaisemmaksi, helpommaksi. Mietin, mikä tässä on koskaan vaikeaa ollutkaan.

Iltaisin kävelen lehtien keskellä. Ensiaskeleitani Tässä Elämässä.