Se tuli ihan yllättäen, puun takaa. Kaikki on ihan hyvin ja sitten tuli kipu. Se melkein salpaa hengen ja sattuu niin, että en tiedä miten olisin. Istun työhuoneessani ja kuuntelen ääniä käytävässä, sateen ääniä ulkoa ja haluaisin vajota lattialle sen painon alta.
Minä tiedän, että selviän tästä, mutta silti sattuu. Lähetän kaverille tekstarin. Yritän hengitellä syvään. Yritän miettiä muuta. Tältä tuntuu varmasti paniikkikohtauksessa.
Minä olisin niin halunnut, että hän olisi ollut se oikea. Että joku olisi minulle se oikea. Että aina ei kävisi Näin. Että aina en jäisi lopussa yksin selviämään. Vaikka hienosti, vaikka rutiinilla, mutta yksin. Ja juuri nyt kaikki tämä tuntuu pahalta ja väärältä enkä halua olla aikuinen tai laittaa asioita mittasuhteisiin tai olla kohtuullinen. Minä haluan olla kohtuuton ja itsekäs ja haluta sen mitä minulle kuuluu ja enemmän.
Minä haluan olla jonkun sylissä pieni ja hoivattava. Minä haluan olla jollekulle se kaikista paras.
Minä haluan olla jonkun Se Oikea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti