Syksyn "varma duuni" ei sitten ollutkaan varma, joten tänään päivitin CV:n, lähetin yhden työhakemuksen ja listasin tekemättömiä töitä masentavan pitkälle to-do-listalle. En jaksa enää edes yrittää meikata väsymystä piiloon enkä muistaa, milloin olen viimeksi nukkunut. Päätän, että paras kosto on se, että jatkan elämää. Ikään kuin kukaan välittäisi. Ja sekin itkettää.
"Luon itselleni työmahdollisuuksia" ja olen niin perkeleen aktiivinen, että päässä ei veri kierrä. Minähän olen hilpeä veitikka. En uskalla katsoa peiliin, koska näytän auton alle jääneeltä pandalta, jolla on todella paha juurikasvu.Varaisin ajan kampaajalle, jos jaksaisin. Jos sillä olisi jotain väliä. Jos joku rakastaisi minua.
(…ja taas mentiin)
Masentavan pitkältä to-do-listalta en jaksa tehdä vielä tänään mitään. Työhakemus riittää. Ensi viikolla menen luennolle ja pesen pyykkiä, käyn kaupassa. Muutaman tunnin makaan olkkarin lattialla ja tuijottelen taivasta.
Kaveri soittaa ja ehdottaa mielialalääkitystä, koska "ihmisen pitää nukkua ja sehän oli ihan paska jätkä. Oikeesti". "Uutta matoa koukkuun" se sanoo "Hei, häntä pystyyn!"
Ensi viikolla nousen lattialta, menen luennolle, pesen pyykkiä ja nostan hännän pystyyn. Koska sehän oli ihan paska jätkä. Oikeesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti