Sateen jälkeen

Tänään on satanut koko päivän. Kaatamalla.

Heräsin aamulla sateen alla, ihanalla ullakollani. Siellä sateestakin tulee kaunista, ei yhtään surumielistä eikä harmaata. Vain loputtoman rauhallista, sinistä, ikuista sunnuntaita.

Koko päivän satoi. Tarkistin juttuja ja hyväksyin niitä, yhdestä perjantaina hyväksytystä jutusta tehtiinkin neljä ja samalla puhuin suurimman osan päivästä puhelimessa; asiaa ja ei-niin-asiaa. Rakastan kotitoimistolla vietettyjä päiviä ja yksinolemisen sietämätöntä rauhaa. Välillä keitin kahvit ja istuin keittiössä kuuntelemassa sadetta. Ja raitiovaunuja alhaalla kadulla. Yhden jutun kuvat ovat hukassa; ne ovat ehkä kolmannella koneella, jonka salasanasta minulla on ainoastaan hyvin harmaa aavistus, mutta aion murehtia sitä vasta torstai-iltana. Sateeseen hukkuvassa kaupungissa ei kannata surra turhia.

Illalla kahlasin joogaan uusissa kumppareissani. Koko kaupunki oli täynnä vettä. Vettä ja ihmisiä märissä kengissä hyppimässä lätäköissä. Mutta joogan ja kaikkien aurinkotervehdysten jälkeen astuinkin uuteen maailmaan: Maailmaan Sateen Jälkeen.

Vaikka reilu viikko sitten satoi lunta, oli lähikahvilani nostanut taas pöydät kadulle. Halusin jäädä kadulle istumaan, juomaan kitkerän kahvin ja olemaan vaan, ihan siitä ilosta, että sen pystyy tekemään villapaidassa yhdeksältä illalla tammikuussa sateen jälkeen.

Minä kaipaan jo tätä paikkaa, tätä sateen pieksämää kaupunkia, koska tästä on tullut minulle koti. Tämä kaupunki on kaikessa karuudessaan parantanut minun särkynyttä sydäntäni. Ja samalla ikuisesti saanut palan siitä. Vaikka, tai kun, joskus täältä lähden, tämä paikka on aina koti.

Ja sen tietäminen tuntuu hyvältä.