Ihastuin ja vaikka siitä ei tullut mitään (liian aikaista, totaalisesti väärä mies, ei yhtään minun tyyppiäni) tuntuu hyvältä, että muistan vielä miten se tehdään, siis ihastutaan.
Lopetin jutun, ennekuin se kunnolla alkoikaan ja tunsin hetken huonoa omaatuntoa. Sitten päätin, että pitkän pimeän putkeni jälkeen saan harjoitella treffailu- ja ihastumislihaksiani, olla kevytmielinen ja flirtti. Ja kun liikennevaloissa aamuruuhkassa nuori komea kundi viheltää perääni, kävelen kevyissä kengissä koko aamupäivän.
Vielä tulee se päivä, että olen valmis, laitan kaiken peliin ja rakastan koko kolhitun ja pienen sydämeni voimalla, ehdoitta ja ilman pelkoa. Siihen asti olen kehytmielinen miestennielijä siinä sirkuksessa, jota myös lystikkästi elämäkseni kutsutaan.
Minä rakastin häntä niin kauan, että en enää oikein muista, miten muita miehiä katseltiin. Nyt yhtä'kkiä en enää saa häntä mieleeni (hassua, kuva, jonka luulin ja pelkäsin syöpyneen verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi, on kadonnut) En muista huulia, hiuksia, leuan kaarta, en tuoksua, en käsiä hiuksissani. On siis aika mennä eteenpäin.
Ja kun työpalavereissa komea mies sanoo jotain pohjoismaisesta profiilistani, nauran kevyesti ja koko huone kuplii flirttiä. Olen vapaa, avoin uudelle ja täynnä jotain kevyttä ja uutta. Ja vaikka rakkaus ei kohdalleni tulisikaan, ei tänään eikä koskaan, ei se enää niin kauheasti haittaa, koska pimeässä putkessani opin kaikista tärkeimmän, opin sanomaan itselleni: MINÄ rakastan minua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti