Päätin, että kaikki on hyvin. Ja ihmeellisesti kaikki on hyvin! Aurinko paistaa ja kun minä hyppään, elämä levittää alle turvaverkon. Tällä kertaa ihan varmasti levittää.
Minä tarraudun ihmisiin, koska en vielä itse jaksa ja ihmeellisesti ihmiset auttavat minua eteenpäin. Minä menen pienen terrierin lailla ihmisten luokse ja tarraudun vuorovaikutuksen taikapiiriin ja sen avulla pääsen eteenpäin. Yliherkässä mielentilassani minua melkein itkettää se, että ihmiset eivät käänny pois. Minä saan apua, sanat pimeässä yössä auttavat minua taas eteenpäin. Minua kantaa se, että pimeydessä on joku toinen, ääni, joka vastaa, eikä minun tarvitse olla syvimmässä kuilussani yksin.
Ja yhtäkkiä huomaan, että työkeikasta tulee hauska! Minun kotini on siellä missä mihin takapuoleni lasken ja joskus sekin voi olla etu. Ja sen huomion avulla minä pääsen taas yhden askelman ylöspäin matkalla kohti valoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti