En jaksa vieläkään juuri mitään, mutta olen noussut lattialta ja kerännyt elämäni sirpaleet ja alkanut miettiä saisiko niistä jotain kasaan. Sen ei tarvitsisi olla mitään hienoa, mutta kunhan edes jotain siedettävää.
Minulla on työkeikka ja vaikka tuntuu, että en jaksaisi lähteä, lähden kuitenkin. Kaverin mielestä meillä tulee olemaan "ihan huippua siis". Olen suorittanut paria koulukurssia ja tänään tapaan Pelottavan Proffan. Olen hoitanut asioita, käynyt pankissa ja poliisiasemalla uusimassa papereita ja vaikka se vei voimat moneksi päiväksi, se on nyt tehty. "Babysteps", niinkuin ystävä sanoo. Peilistä minua katsoo joku, josta voisin taas alkaa pitää.
Uskallan alkaa uskoa siihen, että pääsen jaloilleni. Vähitellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti